Tekstit

Esittely

Kuva
 Olen aktiviinen seurakuntalainen Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnassa.   Lähikirkkoni on Kalevan Kirkko, mutta minut voi tavata seurakunnan kaikissa kolmessa pääkirkossa(Kalevan Kirkko, Aleksanterin Kirkko ja Tuomiokirkko) ja Tampereen Tuomasmessussa.   Minut tunnetaan myös aktiivisena partiolaisena.

Viljele – ja varjele eli puhetta ympäristönsuojelusta

Yksi teemani näissä vaaleissa on kestävä kehitys. Tässä tekstissä tarkastelen sitä kirkon ympäristöpolitiikan suhteen.    Seurakunnan tai yhtymän pitäisi toiminnassaan huomioida molemmat, ilmastomuutoksen ja luontokadon estämisen toimen. Luontokato on ollut vähemmän esillä uutisissa, mutta sen estäminen on tärkeää.   Partiossa oli tehty tutkimus menneen suurleirin aiheuttamasta kuormituksesta ja kaksi suurinta kuormitustekijää ympäristölle olivat olleet matkustaminen ja hankinnat, joista matkustaminen oli ylivoimaisesti suurin. Silloin kun teen linjauksia kuormituksen vähentämisen suhteen, haluan kiinnittää huomion suuriin linjoihin, eli aiemmin esiin tuodun tilastodatan huomioiden seurakunnan kannattaa panostaa esimerkiksi yhteiskuljetuksiin ja mahdollisuuksien mukaan hankinnoissa käyttää ihan maalaisjärkeä. Muutenkin toivon, että mikäli seurakunta tekee linjauksia ympäristötoimien suhteen, niillä olisi myös seurakuntalaisten aito tuki takana, muussa tapauksessa linjaukset eivät o

Asiaa yhdenvertaisuudesta Kirkossa ja yhteiskunnassa.

Asiaa yhdenvertaisuudesta. Veikkaan että srk-vaaleissa jälleen kerran puhuttaa vähemmistöasiat, mutta minä haluan tarkastella niitä myöskin, joskin eri perspektiivistä kuin yleensä tehdään: Aito yhdenvertaisuus kirkossa, seurakunnassa ja yhteiskunnassa on minulle nimittäin tärkeä arvo. Ymmärtääkseni kotiseurakunnassamme on mukana myös paljon erilaisia vähemmistöjä. Tämän takia ei ole toivottavaa, että kirkko, seurakuntayhtymä ja seurakunnat keskittyvät muistamaan vain yhtä mediassa paljon trendaavaa vähemmistöä kun tiedän myös omasta kokemuksesta, että muutkin vähemmistöt kokevat ennakkoluuloja ja hankaluuksia elämässään.   Ja aidoin yhdenvertaisuuden tunnus minulle on Suomen siniristilippu eikä mikä muu! Vaikka vähemmistöpolitiikka mediassa on tärkeää, mutta vielä paljon tärkeämpää on se, se, että muistetaan, että aina se ei ole tasa-arvoa oikeasti, minkä sanotaan olevan tasa-arvoista. Esimerkiksi käy nepsylapsien täysinkluusio. Tätä perustellaan tasa-arvolla, mutta